
Musiikkijuhlassa 23.10.2011 Virtain helluntaitemppelillä klo 15 kuullaan korkeatasoista piano- ja sellomusiikkia. Konsertissa esiintyvät pianotaiteilija Lauri Väinmaa Virosta ja sellotaiteilija Lauri Voipio. Tilaisuuden juontaa Reijo Rahnasto, joka myös laulaa kitaransa säestyksellä. Konserttiin on vapaa pääsy ja lopuksi on kahvitarjoilu.
Lauri Voipio on opiskellut sellonsoittoa ensin Hämeenlinnan musiikkiopistossa David Rubinsteinin oppilaana ja vuosina 1966-76 Sibelius-Akatemiassa Erkki Raution ja Arto Noraksen johdolla. Lisäksi hän on osallistunut mm. Enrico Mainardin ja Mihail Homizerin mestarikursseille.
Lauri Voipion sijoittui IV sijalle Turun sellokilpailuissa 1972. Hän on esiintynyt orkestereiden solistina ja soolo- sekä kamarimuusikkona. Lauri Voipio on työskennellyt Tampereen konservatoriossa sellonsoiton lehtorina vuosina 1972-1992 ja yliopettajana vuodesta 1992 lähtien.
Kotimaan konserttien lisäksi Lauri Voipio on esiintynyt muissa Pohjoismaissa, Saksassa, Belgiassa, Ukrainassa ja Sveitsissä.
Lauri Väinmaa valmistui Moskovan Tsaikovski-konservatoriosta, missä hänen opettajiaan olivat Mikhail Pletnev ja Lev Vlasenko. Hän on opiskellut myös Lontoossa Royal Academy of Musicissa Christopher Eltonin johdolla ja Tallinnan konservatoriossa Bruno Lukkin johdolla.
Väinmaa on konsertoinut ja soittanut orkesterisolistina Isossa-Britanniassa, Saksassa, Hollannissa, Ruotsissa, Suomessa, Venäjällä, Puolassa, Latviassa, Liettuassa ja Virossa. Hän on esiintynyt mm. Eri Klasin, Andrei Boreikon, Mats Liljeforsin, Nikolai Aleksejevin ja Arvo Volmerin jodolla.
Väinmaan ohjelmisto yltää Bachista Schnittkeen ja Pärtiin. Erityisesti ohjelmistossa painottuvat Bach, Beethoven, Liszt, Brahms ja Prokofjev. Hänen repertuaariinsa kuuluvat kaikki Beethovenin piano-orkesteri -teokset ja 32 sonaattia sekä kaikki Wienin toisen koulukunnan, Schnittken ja Pärtin pianomusiikki.
Väinmaa on levyttänyt neljä CD:tä Warner Classicsille, sisältäen Urmas Sisaskin teoksen Starry Sky Cycle I-II sekä muiden virolaisten nykysäveltäjien musiikkia (Pärt, Tüür, Sumera, Vähi, Kangro, Rääts) ja virolaiset pianokonsertot (Tubin, Sumera, Lemba). Hän on myös nauhoittanut BBC:lle kaiken Arvo Pärtin pianomusiikin.
Konserttitoiminnan ohella Lauri Väinmaa opettaa Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa ja Viron musiikkiakatemiassa. Hän pitää säännöllisesti mestarikursseja mm. Isossa-Britanniassa, Hollannissa ja Suomessa.
Väinmaa on perustanut joka toinen vuosi toteutettavan Tallinnan kansainvälisen pianofestivaalin KLAVER, jonka taiteellisena johtajana hän myös toimii.
Väinmaa kutsutaan myös säännöllisesti useiden kansainvälisten pianokilpailujen tuomaristoihin. Hän on Viron Pianotrion perustaja ja jäsen.