21.10.2011 17:00

Tenori Perttu Mathlin säestäjänään Aleksander Skorodumov

Virtain Helluntaitemppelillä on jälleen mahdollisuus kuulla tasokasta laulua ja pianomusiikkia kun tenori Perttu Mathlin säestäjänään Aleksander Skorodumov saapuvat Virroille. Tilaisuus on sunnuntaina 6.11.2011 klo 18 ja sinne on vapaa pääsy.

 

Tenori Perttu Mathlin aloitti laulajanuransa 70-luvulla tanssiorkesterissa. Solistina hän toimi useita vuosia työnsä ohessa.

Varsinaiset lauluopinnot hän aloitti Kaustisen kesäkurssien jälkeen vuonna 1988 yksityisoppilaana Elias Palolalla ja Esko Jurvelinilla. Vuonna 1992 Perttu aloitti säännöllisen opiskelun Raahen musiikkiopistossa Jukka Saarmanin, Jyrki Anttilan ja Hannu Ilmolahden oppilaana ja suoritti laulun perustutkinnon.  Myöhemmin Perttu on opiskellut laulua erilaisilla kursseilla (mm. Turun operettikursseilla), joilla laulunopettajina ovat toimineet Seppo Ruohonen, Tamara Lund, Hannu Kerkola, Sylvia Getzy, Hannu Niemelä, Marco Bakker ja Risto Saarman

Perttu osallistui Turun operettipäiville ja mestarikursseille vuosina 1996 ja -97, ja sijoittui toiseksi Turun valtakunnallisessa operetti-kilpailussa "Kultainen silinteri" vuonna 1997. Tämän jälkeen hän lauloi operettikonsertteja yhdessä sopraano Mervi Sipola-Maliniemen kanssa. Pertulla on ollut myös yksinlaulu- ja kirkko-konsertteja. Vuonna 1999 Perttu oli mukana orkesterin ja kahden kuoron, Raahen Laulun ja Oulun Laulun, projektissa G. Rossinin Stabat Mater. Hän lauloi siinä solistina tenoriosuuden. Kansallisoopperan lisäkuorossa Perttu lauloi vuosina 1995-96 Don Carlos oopperassa. Vuonna 2008 Raahen musiikkiopisto järjesti 35-vuotis juhlan kunniaksi Henry Purcellin Dido ja Aineas pienoisoopperan, jossa Perttu lauloi miespääosan roolin.

Vuonna 2004 kuoro Musica Gloria matkasi Boliviaan ja Perttu oli mukana kuorossa sekä solistina. Finn Sonido-kuoro syntyi Ruotsin matkalla ja saman ryhmän kanssa matkustettiin 2006 Ecuadoriin. Vuonna 2008 oli Japanin matkan vuoro Musica Glorian kanssa ja 2009 Australia FinnSonidon kanssa. Nämä matkat ovat olleet lähetysmatkoja, niillä on julistettu laulamalla evankeliumia.

Vuonna 1976 syntynyt Aleksander Skorodumov opiskeli Tsherepovetsin Taidekorkeakoulussa (grad.1996) Eugenia Grinfeldin oppilaana ja
Petroskoin Valtion Konservatoriossa (grad.2001) Viktor Portonoyn oppilaana.

Hän sai toisessa kansainvälisessä Piano Liszt-Bartok kilpailussa kolmannen palkinnon  Bubapestissa vuonna  2000.  Neljännessä kansainvälisessä Maria Yudina pianokilpailussa sijoitus oli toinen palkinto Pietarissa vuonna 2002. Myös duona vaimonsa Victorian kanssa Maria Yudina kilpailussa he saivat toisen palkinnon. Skorodumov on osallistunut mestarikursseille joita on johtanut mm. professori Victor Rosenbaumin USA:sta sekä Venäjän musiikkiakatemian prof. Arkadi Sevidov Moskovassa.

Vuodesta 2001 lähtien hän toimi pianonsoiton opettajana Petroskoin valtion konservatoriossa. Nykyään Skorodumov  on Kajaanin musiikkiopistossa pianon lehtorina ja on muuttanut alkuvuodesta Petroskoista Suomeen.